
INTOHIMONA MOTOCROSS
MX Coach Europe on Kim Savasteen perustama motocrossin oppimisalusta, jonka tavoitteena on kehittää turvallisesti nopeampia kuljettajia. MXCEU.com alustan kautta voit katsoa omaan tahtiin kurssivideoita erilaisista aiheista ja sisäistää asiat täysin omassa rauhassa!
Tarina sai alun pienen pojan unelmasta olla maailman huippuluokan kuljettaja. Kova harjoittelu, panostukset, kansainvälinen kilpaileminen ja jatkuva uuden oppiminen toi 85cc luokan maailmanmestaruuden ja kaksi suomenmestaruutta. Vakavien loukkaantumisten myötä hän kuitenkin joutui vetäytymään kansainvälisestä kilpailemisesta.
Vuonna 2020 löytyi kipinä valmentamiseen. Ensin valmennus alkoi kilpailu-uran ohella, mutta noin 18 kuukautta myöhemmin Savaste siirtyi täysipäiväisesti motocross valmentajaksi!
NUORI URHEILIJA

Kaudella 2014 Kim Savaste voitti 85cc luokan maailmanmestaruuden ja EM-pronssia.
SUOMEN HUIPULLA

2016 & 2020 Suomen mestari MX2 ja MX1 luokissa. EMX125 podium kilpailija ja sarjan kuudes.
VALMENTAJANA

Kaudella 2020 Savaste aloitti valmennustoiminnan oman uran ohella, samalla voittaen pronssia EMX Open luokassa.
Opin itse kilpailutilanteita seuraamalla, nopeampien kuljettajien radan sivusta katsomalla ja analysoimalla omia suorituksia videolta. Perustekniikan ja pohjan olen rakentanut pienillä radoilla yksi asia kerralla harjoittelemalla. Ajon jälkeen rataa kiertämällä olen oppinut hahmottamaan ajolinjojen muodostumista.
On monia tapoja valmentaa ja jakaa oppeja muille kuljettajille. Minulle motocross on intohimo ja palo lajia kohtaan on ollut valtava. Tätä kautta jaan oppeja muille ja pyrin haastamaan kuljettajaa analysoimaan omaa ajoa ja hoksaamaan itse kehitettäviä asioita.
Huipputulos ja maksimaalinen kehitys on monen asian lopputulos. Motocrossissa tarvitaan fyysistä kuntoa, henkistä vahvuutta, taloudellista tukea ja äärimmäistä keskittymistä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin säännöllinen tekeminen ja lajista nauttiminen!
MIKSI MOTOCROSS VERKKOKURSSI?
Olen aina seurannut motocross kilpailuita ja katsonut ammattikuljettajien harjoitteluvideoita YouTubesta. Sen kautta olen oppinut lajista paljon ja nähnyt kuinka kuljettajat reagoivat erilaisiin tilanteisiin. Näiden videoiden katsominen on kuitenkin hyvin passiivista, eikä niissä pääse pintaa syvemmälle itse ajotekniikkaan tai siihen mitä kuljettajan päässä liikkuu.
Haluan jakaa nyt sitä omaa tietoni ja oppeja muille kuljettajille. Radalla valmentamisessa on paljon hyvää, erityisesti se että kuljettaja saa heti palautetta ja voidaan käsitellä aihetta sen mukaan missä kunnossa rata on.
Ongelmana radalla valmentamisessa on kuitenkin se, että siellä tapahtuu niin paljon ja samaan aikaan päässä pyörii monia asioita. Aiheeseen syventyminen on lähes mahdotonta kun erityisesti nuorilla kuljettajille on jatkuvasti kiire päästä radalle. Mikäli tämä kuulostaa tutulta, kannattaa laittaa MXCEU testiin!